sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku...

Tavallisesti pidättäydyn poliittisten vääntöjen viemisestä tässä muodossa lehtiin,  mutta tilanne sosiaalisessa mediassa on tullut viime viikkoina sellaiseen kliimaksiin, että joudun sanaista arkkuani asiasta Lopen lehdessä avaamaan.
Lopen lehden ohella Facebookin Loppi- ryhmä on lähes 3500:lla jäsenellään kunnan kattavimpia näkyvyyskanavia. Voisi olettaa, että se on puolueeton kanava, jossa kaikki on julkista kaikille ja kaikilla on oikeus leikkiä samoilla lapioilla samalla hiekkalaatikolla. Sitä on kymmenkunta vuotta yksin ylläpitänyt paikallinen kansanedustaja. Tämä ei ole sinänsä ainutlaatuista pienissä kunnissa. Loppi-ryhmä on oiva ilmainen mainospaikka, mutta se, että edes kunnallisen yhteistyön nimissä ja pyynnöistä huolimatta kaikille kunnan asioista päättäville ei siellä samoja oikeuksia suoda osallistua keskusteluun ja seurata niitä ryhmän ylläpitäjän toimesta, se on ainutlaatuista.

Kunnallispeli siis näkyy taas kovenevan kaikista avoimuutta ja yhteistyötä korostavista korulauseista huolimatta huhtikuun lähestyessä. Olen itsekin saanut kritiikkiä vuosien varrella monesta asiasta ja kritiikistä täytyy pyrkiä jotain aina oppimaan. Sitä harvoin täysin turhaan annetaan. En ole itse ketään joutunut poliittisten erimielisyyksien vuoksi estämään sosiaalisessa mediassa, vaikka kritiikki ajoittain on ollut kärkästäkin.  Tätä kritiikinsietokykyä politiikassa toivon myös muilta. Julkisen sanan neuvostokin edellyttää kansanedustajilta  tavallista kovempaa kritiikinsietoa. Täytyy muistaa, että asiat tappelevat, eivät ihmiset. Kritiikkiä ei pidä ottaa liian henkilökohtaisesti. On eri asia arvostella ihmistä poliittisessa roolissaan, kuin ihmisenä roolin takana.

Tiedän pahoittavani tälläkin kirjoituksella taas ihmisten mieliä, mutta samassa huoltoaseman parlamentissa me kaikki olemme samanlaisia hatuistaan läpi kasvaneita loppilaisia, oltiin sitten klassisia kommunistejä tai perinnetietoisia porvareita tai jotain siltä väliltä.
Tällainen viimeisten vuosien aikana valtakunnan politiikasta tuotu röyhkeä vallankäyttö ja asioiden pimittäminen ovat saaneet usein miettimään, muuten hyvin sujuvassa valtuustoyhteistyössä,  että onko tällaisessa teatterissa mukana olo enää mielekästä. Samoin kunnallispolitiikan lipun alla ratsastaminen valtakunnan politiikan asioilla on surullinen keppihevonen, jota käytetään.

Oma etu ei ole yhtä kuin kunnan etu.  Myös "väärästä leiristä" tulevia ajatuksia ja tehtyä työtä täytyy kyetä tukemaan ja kunnioittamaan ilman mietintää, miten siitä itse tai ryhmänsä mediassa hyötyisi. Näistäkin herrasmiessäännöistä ovat osa puolueista jopa yhteisillä kirjoituksilla joutuneet muistuttamaan. Vaikka vaalit ovatkin ovella  ja halu vallan hiekkalapion kahvaan kova, niin siirrytään sanoista tekoihin ja oikeasti laitetaan hiekkalaatikko avoimeksi. Jaetaan niitä avustuksia, otetaan asioihin kantaa ja ollaan kunnan asioista kiinnostuneita myös kuntavaalien välissä! Se on kunnan ja kuntalaistenkin etu.
                                                Hiekkakakkuterveisin valtuuston 1.vpj. Joni Lähde

torstai 19. tammikuuta 2017

Talouden taantuma tekee yksilöurheilijoita, mutta rikkooko ahneus menestyjät?

Olen miettinyt aihetta onko talouden suhdanteilla vaikutusta kansainvälisiin urheilumenestyksiin eri lajeissa kotimaassamme. Uskon vahvasti, että erityisesti työttömyyden kohdatessa perheessä saattaa lapsen laittaminen edullisempiin lajeihin ohjata lapsia puolittain väkisinkin esimerkiksi jääkiekon sijaan yleisurheilun pariin. Onhan se toisaalta ilmiselvä asia, jos toisen lajin kuukausikustannukset pyörivät jopa sadoissa euroissa ja toisen muutamissa kympeissä. Harva perhe lainaa kuitenkaan ottaa lastensa harrastuksiin. Toki menestyjiä myös löytyy helpommin harrastajapohjan kasvaessa. Joukkuelajien osalla junioreiden kausimaksuilla on myös historian saatossa eri seuroissa tilaisuus tehnyt varkaan ja kausimaksuilla on rahoitettu aikuisten edustusjoukkueen kuluja. Yksilölajin pariin päätyminen on toki nykyaikaisessa sosiaalisessa (ja sosiaalisen median) ryhmäpaineessa sinänäsä outo lintu ja vaatii kanttia niin vanhemmilta kuin tietenkin itse lapseltakin lähteä lajin pariin, jossa menestyksestä tai sen puutteesta löytyy ensisijaisesti vastaus peilistä eikä joukkuekaverista.
Yksilölajien ympärille on myös paljon vaikeampi saada aikaan sellaista hypetystä ja mediaseksikkyyttä, kuin monen joukkuelajin kohdalla mikäli Formula 1- kuljettajia ei lasketa mukaan.
Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen tutkimuksesta käy ilmi, että harrastusten kustannukset ovat nousseet Suomessa viime vuosina muutenkin merkittävästi.
Keskivertoisen harrastavan perheen vuositulot olivat 87 000 vuodessa. Vain 36 prosenttia
suomalaisista lapsiperheistä ansaitsee vuodessa yli 80 000 euroa. Karkeasti siis vain joka kolmas perhe.
Viime aikoina valtakunnan politiikan saralla mm. Demarinuoret ja Kokoomus ovat ottaneet rummutettavaksi lasten harrastetakuuta, jolla taattaisiin kunnissa jokaiselle lapselle niin halutessaan jokin harrastus koulupäivän jälkeen. Kukapa tällaista voisi vastustaa?
Harrastusrikas ympäristö kehittää lapsen tietoja ja taitoja, kuten sanavarastoa, argumentaation taitoja, sosiaalista ymmärrystä ja yleissivistystä, joilla on myönteinen vaikutus koulumenestykseenkin. Alueelliset erot ja mahdollisuuksien tasa- arvon puute korostuvat toki tässäkin. On aivan eri maailmat puhua vaikkapa Tampereen Hervannan harrastemahdollisuuksista, kuin esimerkiksi Lopen Launosten liikuntatarjonnasta.
Onko yleisseurojen aika ohi?
Tässä yksi kysymys joka on liikuntapuolella mieltäni monesti askarruttanut. Ovatko yleisseurat mennyttä aikaa? Lajien erikoisseurat ovat nousseet viime vuosikymmeninä yleisseurojen ohi heittämällä. Elinvoimaisista yleisseuroista voidaan puhua vielä pääosin kaupungeissa. Kunnissa kuten Lopellakin on kasvettu tilanteeseen, jossa käytännössä joka lajille on omat erikoisseuransa. Siinä missä esimerkiksi Lopen Laaka, Lopen Urheilijat ja Läyliäisten Luja pyörittivät urheilurintamaa 1970- ja 80- luvulla vähän joka lajissa on tilalle kasvanut lajien erikoisseuroja; LFT, LVK team, FC Loppi, LoVoLi yms. En sano, että se olisi jotenkin väärin, se on vain aikansa kuva tässä yhdistysten luvatussa maassa. Myös yleisseurojen on tullut sen myötä aika erikoistua ja uudistua ja Lopella täytyy olla varsin tyytyväinen siitä, että erikoistumiset ovat tulleet kysynnästä, ei kilpailusta. Jokaisella seuralla on oma juttunsa, joka ei kilpaile samassa lajissa toisen kanssa. Harrastajista yleisesti kuitenkin "kilvoitellaan" lajien kesken. Tämän päivän liikuntarintamalla voidaan kuitenkin harrastajista kilpailun ohella puhua myös kilvoittelusta seura- aktiiveista. Yksi surullinen ajankuva on, kuinka paljon ihmiset arvostavat omaa aikaansa ja talkootyö on kärsinyt valtavan inflaation. Jos joku toimii aktiivisesti jossain urheiluseurassa on hän samointein kosiskelevan viestipommittamisen kohteena niin muiden urheiluseurojen kuin poliittistenkin yhdistysten tahoilta. Aktiiviset toimijat ovat tämän päivän kultaryntäys. Palkattuja ammattivalmentajia seurat joutuvat käyttämään yhä enemmän ja enemmän ja tässä on yksi keskeinen syy aiemmin mainittuun harrastekustannusten nousuun.
Jokaisessa ajassa on kuitenkin myös aina jotain positiivista. Siinä missä tekijät ovat vähentyneet seuroissa, on vastaavasti yhteistyö eri seurojen välillä ilahduttavasti kasvanut. Vanhan TUL- SVUL seurajaon aikana tällainen toiminta oli käytännössä mahdotonta. Pahimmillaan ei edes voitu samoja latuja käyttää. Nyt esimerkiksi yleisurheilukentillä tsempataan toisten seurojen junnuja ja jaetaan tekniikkatietoa yli kunta- ja seurarajojen kun nähdään innokkaita nuoria urheilijoita. Avoin yhteistyö ja verkostoituminen ovat yksi uusista avaimista tämän ajan menestyksessä.
Tuhoaako ahneus lahjakkuudet?
Itse päädyin aikanaan yksilölajeihin oikeastaan siitä syystä, että en koskaan koululiikunnassa pärjännyt joukkuelajeissa, olin aina niiden viimeisten joukossa, kun liikuntatunnilla jakoja joukkueisiin tehtiin. Palava halu voittaa itsensä ja yrittää aina vain sekunnin nopeammin tai sentin pidemmälle olivat "hullulle" riittävä motivaatio.
Sain omalla "urheilu- urallani" seurata läheltä kilpakentiltä montaakin kansallista menestyjää. Paljon tolkuttoman lahjakkaita junioreita, jotka tekivät ikäluokissaan Suomen ennätyksiä 17- vuotiaiksi asti, lahjoja olisi osalla ollut varmasti Euroopan huipulle asti. Sitten käytännössä kaikilla ura loppui. En tiedä, mutta uskon syyn olevan liian aikaisin aloitetun voimaharjoittelun ja ylipäätään liian nuorena yhteen lajiin keskittymisen. Liian yksipuolista liian nuorena. Nuorista urheilijoista otetaan kaikki irti ikäkausi- ennätyksiä metsästäessä. Monipuolinen urheilu ja liikunta, sekä oman kehon vastuksella tapahtuva harjoittelu pitäisi jatkua mahdollisimman pitkään lapsena. Juniorina saavutettu liikkuvuus, oman kehon hallinta yms. kantavat elämässä ylipäätään hyötyjä pitkälle aikuisikään saakka. Jos pelkkään keihäänheittoon valikoidutaan jo 7- vuotiaana ja penkkipunnerrusta aletaan tekemään jo 10- vuotiaana aktiivisesti, ei tarvitse kummoinen tohtori Kiminkinen olla kun tietää, että juniorin paikat eivät tule kestämään parikymppiseksi aktiivikilpauraa.
Osalla näistä lahjakkaista nuorista tai nuorista aikuisista ura ammattilaiseksi sitten taas kariutui taloudellisin syin. Surkuhupaisaa sinänsä, että maajoukkuetason urheilijat eivät pysty täysipainotteiseen harjoitteluun talousvaikeuksien vuoksi, kun samaan aikaan Valtion tuki urheilun lajiliitoille on kasvanut vuodesta 2002 saakka peräti 64 prosenttia, mutta ongelmana on se, että raha on uponnut organisaatioiden kasvattamiseen ja henkilöstökuluihin.

tiistai 17. tammikuuta 2017

P***u-rallia herrasmiessopimuksella?



Turuilla, toreilla ja varsinkin facebookin sanaiset arkut avaavassa maailmassa on viime viikkoina käyty varsin värikästä ja samaan aikaan sangen musta- valkoista keskustelua Kirkonkylällä tapahtuvasta autoilla rälläämisestä. Rälläämistä ainakin vielä kymmenen vuotta sitten itsekin kortin juuri saaneena kutsuttiin näin tähdillä sensuroituna p***u-ralliksi. Tosin silloin se tapahtui yleensä paikoissa, joissa oli runsaasti muitakin saman ikäisiä ja tarkoitus oli lähinnä tehdä vaikutusta vastakkaiseen sukupuoleen, tänä päivänä kaiketi myös samaan sukupuoleen vaikutuksen tekeminen on suvaittavampaa kuin aiemmin? Joka tapauksessa se oli sitä karvanoppa- elvistelyä se ja renkaiden suditus oli lähinnä esilämmittelyä sitten toisenlaisen kumin polton mielimiseen...

Sittemmin omat karvanopat ovat saaneet väistyä lastenistuimen tieltä ja rallit jääneet lähinnä vaipparalliin. Nyt Kirkonkylällä tapahtuva rälläys muistuttaa enemmän rallicrossia tai driftausta ja painottuu myöhäisiltaan. Huomiota haetaan tai ainakin on saatu enemmän vanhemmalta väestönosalta, noh toiset tykkää äidistä, toiset tyttärestä. Osa vanhemmista on aiheeseen varsin välinpitämättömiäkin ja perustelut ovat usein vieneet siihen, että "ollaan sitä itsekin oltu joskus nuoria ja pitää nuorten saada harrastaa.", osa nuorista on saanut keskustelussa vanhempien nälvivästä tyylistä puolestaan vettä kiukaalle sanan säilän heilutukseen. Provosoitumista on ollut havaittavissa puolin ja toisin asiattomuuksiin asti.

Näin perheellisenä itsekin mielelläni yöni nukkuisin ilman ulkopuolisia häiriöääniä kello 22. jälkeen ja moni kirkonkyläläinen itseni lisäksi onkin ollut tyytyväinen nuorten rattimiesten siirryttyä harjoittelemaan Loppijärven jäälle. Mielestäni jää on oikein hyvä harjoittelupaikka jos vaihtoehtona on perä jalkakäytävällä ajaminen. Taajamassa tapahtuvassa rallissa kun sisältyy aina isommat riskit vaikka kuinka yrittäisi varovasti vain vähän perää luistattaa.  Kaikkia ei voi toki koskaan miellyttää ja jäällä ajaminenkin on tuottanut kärkästä kritiikkiä luonnon pilaamisesta lähtien. Loppijärvessä sinänsä ei taida enää paljoa pilattavaa ollakaan, mutta vaikka melusaaste on aika paljon vaimentunut sataneen lumen myötä, jaksaa siitä silti osa lähialueella asuvista huomauttaa, osa ehkä vain periaatteesta, mutta osa varmasti aiheestakin. Esitin jo facebookin puolella välirauha- mallia, jossa me vanhemmat lopettaisimme aiheesta kitinän ja antaisimme nuorten harrastaa jäällä kun sitä kerta nyt on ja vastaavasti nuoret sitoutuisivat keräämään jättämänsä roskat, puskurinpalat yms. pois ja siihen, että jäällä ei ajettaisi klo 22- 06 välillä, mikä suurimman osan normaali yöuniaika on.  Nuorilta tuli jo esimerkillistä vastakaikua esittämääni ehdotukseen ja nyt toivoisin yhteistä tahtotilaa, että tämä siunattaisiin myös meidän vanhempien keskuudessa.

 Kaupunkilaisista valo-ja äänisaasteen keskellä tämä ongelma tai avautuminen saattaa kuullostaa hyvinkin naurettavalta, mutta jos täällä meidän lintukodosss kautta vuosikymmenten on jo kerrostaloissakin pystytty yhteisiin herrasmiessääntöihin ja yörauhaan sitoutumaan kohtuullisella menestyksellä, eikö me kaikki täysi- ikäiset pystytä tästäkin asiasta sopimaan? Kunnioitetaan nuorten ajoharrastusta jäällä ja samalla kunnioitetaan työssäkäyvien, eläkeläisten ja lapsiperheiden rauhaisia yöunia. Kaikki voittaa, nuorilla on 16 tuntia vuorokaudessa aikaa veivata ranteet ja nilkat hellinä jäällä ja meillä muilla on 8 tuntia aikaa kotona nauttia rauhallisista yöunista ulkopuolisen meluhaitan puuttuessa. Jäätkin sulaa aikanaan ja kesää ajatellen voisikin joku lähialueen maanomistaja ottaa koppia aiheesta ja pistää viljelemättömälle maapläntilleen vaikka peltorataa nuorille vireille? Ei tarvitsisi kenenkään turhaan vähissä resursseissa olevaa virkavaltaa vaivata, eikä varsinkaan alkaa ottamaan oikeutta omiin käsiin.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Kun maalaisjuntti syömässä kävi

Siitä on taas pitkä tovi vierähtänyt, kun viimeksi tänne päiväkirjaani raapustelin. Työt ja muksu ovat pitäneet kiireisenä. Seuraavat viisi viikkoa näistä kahdesta vain jälkimmäinen huolehtii aikatauluistani. Pidän siis loput isyysvapaani pois, kun meille isille sellainen etuus kerran on suotu. Edellisessä työpaikassani kuulin myös jonkun kaverin pitäneen isyysvapaat ennakkoon. Sanomista tuli.  Hän oli ehkä kuitenkin aikaansa edellä oleva väärin ymmärretty tulevaisuuden ajattelija. Laskevan syntyvyyden aikana keskusta- vetoinen hallitus voisikin lanseerata jonkinlaisen maatalousteemaisen "tienaa tonni, siitossonni"- lapsentekoloman, jolla kannustettaisiin suomalaisia itsenäisyyden satavuotis-juhlavuonna sankaritekoihin makuuhuoneiden asemasodissa.

Tällaiselle persaukiselle duunarille on suotu työsuhde- etuna lounassetelit ja niiden turvin pystyn joskus jopa viemään perhettäni syömään oikein ravintolaan. Sain taas kummaksuvia katseita ollessamme Hyvinkäällä puolisoni, poikamme ja äitini kanssa erään osuuskauppaliikkeen ravintolassa syömässä. Saadessani annoksen eteeni, huomasin lautasen reunalla mustan maustepussin, jossa luki vain ravintolan nimi. Repäisin siitä kulman pois ja yritin kaataa maustetta ateriaan. Tovin tyhjää vimmalla ravisteltuani tajusin kurkata pussiin huomatakseni siellä olevan savetti- pyyhkeen. Hyvä ettei äitini ollut vieressäni  tukehtua pihviinsä. Ei Hesburgerissa koskaan moisia pyyhkeitä ole vastaan tullut...

Tapaus ei ollut toki ensimmäinen kerta, kun maalaisjuntti ulkona syömässä kävi. Surkuhupaisaa sinänsä, että edellinen loistohetkeni ravintolassa osui nimenomaan kyseisen osuuskauppaliikkeen edustajiston kokoukseen Lahdessa hotellin ravintolassa viime vuonna. Viinin sijaan pyysin Vichy- vettä ja tarjoilija jätti lopun lasipullosta pöytään lasini täytettyään. Karismaattiseen ja vastustamattomaan nakkikioski- tyyliini sitten lasin tyhjettyä tempaisin pullon kouraan vieden pitkää huikkaa siitä ääntä kohden. Samalla hetkellä tunsin vastapäisen rouvan katseen pullon pohjassa ja sivuille vilkaisten laskin tyynesti pullon huuliltani laskien lasini samalla täyteen. Onni onnettomuudessa, tajusin pitää etiketistä kiinni.

Nyt kun olen saanut lukijoille mainostettua osuuskauppaliikettä sopivasti, on aika antaa myös vähän pyyhkeitä. Siis muitakin kuin savetti- pyyhkeitä. Kyseinen osuuskauppaliike ei enää nimittäin uuden tupakkalain myötä suostu maksamaan bonuksia asiakasomistajilleen lakupiipuista, koska niiden katsotaan olevan tupakkatuotteiden jäljitelmiä.  Millä tässä enää saa makean nälkäänsä hermosavuja oikein vedellä? Pitääkö lakupiippuakin kohta numeroa arvuutellen kassalta pyytää? Kysytäänkö lakupiipun kanssa paperit kassalla?

Epäterveellisen elämän harrastaminen tehdään kovin vaikeaksi. Pahoin pelkään, että kettu- ja nallekarkkejakaan (panttereista puhumattakaan) ei pian saa enää syödä, kuin metsästäjäkortin omaavat paikallisten metsästysseurojen jäsenet ja Riistakeskuksen määrittelemänä aikana.  Täytynee alkaa hamstraamaan liköörikarkkeja ja rommirusina- jäätelöä varastoon, ennenkuin viinavero iskee niihin.   Marianne- karkit ja Aino-jäätelö lienee  syytä muuttaa sukupuolineutraalimpaan muotoon ennen kuin joku pahoittaa mielensä. Amerikan markkinoita en lähtisi presidentti Trumpin myötä välttämättä valloittamaan Meksikon padalla tai Kiinankaalilla, mutta patrioottisilla Amerikan pastilleilla voisi olla markkinarakoa.  

Joulupukki toi minulle aktiivisuusrannekkeen ja ilmoitti kohteliaasti ensitapaamisellamme minusta kaksikymmentäkaksi prosenttia olevan läskiä. Päätin pitää mykkäkoulua rannekkeen kanssa seuraavat viisi  isyysvapaaviikkoa ja katsoa sitten uudestaan onko tuo joka paikkaan juosten koheltava 15- kiloinen aktiivisuusranneke saanut jumpattua minusta mitään irti.              

lauantai 17. syyskuuta 2016

Avoimin mielin avohakkuusta pois

Suomalaisessa metsien hoidossa on eletty pää pensaassa pian 70 vuotta jo vuonna 1948 julkaistua
Harsintajulkilausumaa toistellen. Julkilausuma väitti metsien tasaikäisinä puupeltoina olevan ainoa
mahdollinen kasvatustapa. Selluteollisuus on siitä lähtien saanut nauttia halvasta
keskenkasvuisesta puusta, sekä metsäbyrokraatit viroista, joissa määräillä
toisten omistamissa metsissä ilman mitään vastuuta. Näin on menetelty metsäluonnon monimuotoisuuden, monikäytön ja metsänomistajien kustannuksella yhden kokonaisen ihmisiän ajan. Alaharvennuksesta, jossa
hakattiin pieniä keskenkasvuisia puita, ja avohakkuusta tehtiin julkilausuman perusteella ainoat
sallitut hakkuumenetelmät. Mikäli metsänomistaja halusi metsässään käyttää jotain muuta
vaihtoehtoa, oli uhkana raastupa.

Harsintajulkilausuma ei perustunut mihinkään tieteelliseen tutkimukseen saati sitten edes käytännön
kokemukseen. Sehän ei ollut ajallisesti edes mahdollista, sillä siihen asti metsänomistajat käyttivät
erilaisia jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksia eli poimintahakkasivat isoja, rahaa tuottavia
hakkuukypsiä puita. Vain julkilausumaan tukeutuen estettiin metsänomistajia käyttämästä
parhaita taloudellisia ja samalla parhaiten ympäristöä säästäviä ja suojelevia hakkuutapoja.
Julkilausuman seurauksena silloisesta avohakkuuseen kielteisesti suhtautuvasta metsälaista ei
piitattu. Lakia muuttamatta sitä alettiin tulkita mielivaltaisesti sen tarkoituksen vastaisesti.
Metsänomistajat, jotka noudattivat vanhaa perinteistä käytäntöä vietiin käräjille ja heidän metsät asetettiin
hakkuukieltoon.

Ainoaksi sallituksi käytännöksi määrätty työläs puupeltokasvatus avohakkuineen ja taimikoineen on
merkinnyt kansalaisten elin- ja asumisympäristön pilaantumista vuosikymmeniksi. Monet aitoa
metsää tarvitsevat metsälajit ovat kokonaan hävinneet tai tulleet uhanalaisiksi. Monen ihmisen marja-,
sieni-, ulkoilu-, virkistys- ja kotimetsä on avohakkuun seurauksena muuttunut kulkukelvottomaksi.
 Mökkiläisen metsänsuoja on saattanut varoittamatta hävitä yhdessä yössä. Siinä on
monen ihmisen mielenrauha järkkynyt ja mökin arvo romahtanut.
Mikäli aikanaan olisi tukeuduttu todelliseen tieteelliseen tietoon, mitään tällaista hävitystä ei olisi tapahtunut.

Totutun tavan muuttamisen pelko on toki osa ihmisluontoa, vanhaan tuttuun ja totuttuun on helppo tuudittautua. Olisi kova pala metsäpomoille mennä neljäkymmentä vuotta metsiänsä avohakanneelle isännälle kertomaan, että olimmekin väärässä. Vielä tänäkään päivänä vaikka metsälaki Suomessa jo jatkuvan kasvatuksen sallii, ei sitä ole edes vaihtoehtona hakkuuilmoituksessa. Tähän perustaa myös propagandansa teollisuuden metsäorjat, julistaessaan, ettei jatkuva kasvatus ole yleistymässä. Vuosikymmeniä vallinnut avohakkuu- aivopesu on onnistunut vanhojen metsänomistajien osalla. Jatkuvasta kasvatuksesta keskustellessani, saan usein vastauksen; " Ei tänä päivänä metsähommia hevosella  ja pokasahalla enää tehdä.". Tämä vastaus jo itsessään kertoo osan metsänomistajien tietotason jatkuvasta kasvatuksesta ja sen hakkuutavoista, jotka voidaan kyllä motolla tehdä.

Jo useita vuosikymmeniä on ollut käytettävissä vankkaa kotimaista ja myös ulkomaista tieteellisesti
tutkittua tietoa siitä, että avohakkuuvapaa jatkuva kasvatus on ylivoimainen vaihtoehto
puupeltokasvatukseen verrattuna. Se tuottaa enemmän ja laadukkaampaa puuta paljon
kannattavammin, kuin avohakkuuseen ja alaharvennukseen perustuvat puupellot. Se on
hiilensidonnan ja metsän monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta myös paras hakkuutapa ja sitä käyttäen metsä säilyy metsänä sekä samanaikaisesti monikäytön kohteena.
Kunnan hallitsemissa eli kuntalaisten omistamissa metsissä olisi kiireellisesti siirryttävä
käyttämään yksinomaan tätä jatkuvan kasvatuksen kasvatusmenetelmää.
Kunta ei esimerkiksi saa valtion tukirahaa hoitotöihin, ei korvauksia myrskyvahingoista, eikä hirvien ja
myyrien aiheuttamista taimituhoista, joita nykykäytäntö massiivisesti aiheuttaa. Myrskyvahingotkin tulevat lähitulevaisuudessa lisääntymään ilmastonmuutoksen myötä puupeltojen harvoissa metsissä, joiden läpi tuuli pääsee voimalla puhaltamaan. Kunnan jäsenillä tulisi olla oikeus saada metsistään muutakin hyötyä ja iloa, kuin vain puun myyntitulojen tuomaa vähäistä kevennystä verojen maksuun.

Lopella sosialidemokraatit vaativat viime maanantaina tekemänsä valtuustoaloitteen myötä, että Loppi on Hämeessä runsaana metsänomistajana etujoukoissa luontoystävällisenä kuntana ottamassa metsiensä hoitomuodoksi jatkuvan kasvatuksen. Toivottavasti muu Häme seuraa perässä, mutta ei niin hitaasti, kuin tapana on.
Keski- Euroopassa Suomea ei tunneta metsänkasvatuksen mallimaana, toisin kuin täällä pohjolassa usein kuvittelemme. Keski- Euroopassa on ymmärretty jo tuottavuuden ohella metsän virkistys- ja luontoarvot jatkuvassa kasvatuksessa. Teollisuuden veturi Saksakin on luopunut avohakkuista, samoin mm. Slovenia.
Ilmaisena vinkkinä; Sopisi täällä koti- Suomessakin vaikkapa hallituksen kilpailukykypaketin osaksi tähän metsein tuottavuusloikkaan mukaan lähteminen.
                                                                                                           

maanantai 28. syyskuuta 2015

Kuntaliitokselle kevyet mullat




Riihimäen, Lopen ja Hausjärven valtuustoissa saateltiin maanantai- iltana äänestysten myötä hautaansa mahdollinen kuntaliitos. Kaksikymmentäyhdeksän valtuutettua äänesti Lopella liitoksen hylkäämisen puolesta, kuusi taasen oli liitoksen kannalla.

 Valtion päästä meille lyötyyn velvoitteeseen lähteä kuntarakenneselvitykseen oli innokkaimpana mukana Riihimäen kaupunki. Riihimäen liitoshimoissa ja kaupunginvaltuuston äänestystuloksessa (37- 5) ei sinänsä ollut mitään yllättävää. Riihimäen raskaat investoinnit ja palvelut, joita kumpikin naapurikunnistakin käyttää, tarvitsevat kipeästi laajempaa maksajakantaa. Hausjärven liitoshimot sen sijaan hieman yllätti. Himot kuitenkin hiipuivat, kun Lopen kuntalaiskyselyn tulokset tärähtivät tietoisuuteen. Yli kahdeksankymmentä prosenttia vastaajista vastusti liitosta ja äänestysaktiivisuuskin oli yli seitsemänkymmenen prosentin. Tulos varmasti rohkaisi niitä loppilaisvaltuutettuja, jotka eivät olleet uskaltaneet kantaansa ilmaista ennakkoon. Sama itsenäisyyden henki oli varmasti myös haistettavissa Hausjärvellä, missä valtuusto kaatoi liitoksen myös selvin 23- 12 äänin.

Itse selvitystyössä mentiin mielestäni alusta asti metsään. Ei siinä, että papereissa puhuttiin näiden kolmen muodostavan yhdessä kokonaan uuden kaupungin, vaan siinä, että uuden kaupungin nimeksi jää Riihimäki. Tämä seikka nostatti monella karvat pystyyn niin Lopella, kuin varmasti myös Hausjärvellä. ”Emme halua riihimäkeläisiksi”, kuului monen suusta.
Lopella poliittisen noitavainon kohteeksi joutui liitoksen näkyvimmäksi ja likimain ainoaksi puolustajaksi noussut Lopen kunnanjohtaja Karoliina Viitanen. En ole omalla vajaan kaksi kautta kestäneellä poliittisella urallani nähnyt vastaavaa ajojahtia ja toivon etten sellaista enää myöskään joudu todistamaan paikallislehdissämme saati sitten ”huoltoasemien valiokunnissa” tai sosiaalisessa mediassa.

Oli Viitasesta ihmisenä tai kunnanjohtajana mitä mieltä tahansa, tällainen lynkkauskulttuuri täytyy kitkeä kuntakentiltä pois. Etenkin, kun kunnanjohtajalla ei liitosasiassa päätösvaltaa ollut. Varovaisen liitosmyönteinen kansanedustaja ja Lopen valtuuston puheenjohtaja Timo Heinonen (Kok.) onnistui ammattipoliitikkona väistelemään tämän rovion liekkejä hyvin lievin palovammoin. Timo kuitenkin piti poliittisen selkärankansa ja äänesti liitoksen puolesta Lopen valtuustossa ja kaatui niin sanotusti saappaat jalassa tässä asiassa. Hattua haluan nostaa myös niille viidelle muulle Lopen valtuuston jäsenelle, jotka uskalsivat kovista paineista ja painostuksesta huolimatta äänestää liitoksen puolesta.

Itse näen tulevaisuutemme haastavana, mutta en toivottomana. Haastavampaa se olisi ollut kenties osana Riihimäkeä. Hyviä täsmälääkkeitä taloudenhoitoon ei liitosselvityskään esiin tuonut. Hurskastelu sillä, että nyt veroprosentti nousee, on sinänsä siis turhaa, niin se olisi noussut osana Riihimäkeäkin. Siltoja Hausjärven ja Riihimäen kanssa toivon mukaan kukaan ei halua polttaa. Yhteistyötä seutukuntamme veto- ja elinvoimaisuuden eteen pitää vaalia jatkossa entistäkin tiiviimmin. Sote- kuviotkin hakevat vielä lopullista muotoaan, joten haasteita riittää. Noitaroviomme, niin kunnanjohtajaa, kuin liitoksen puolesta äänestäneiden valtuutettuja kohtaan voimme nyt sammuttaa, eikä hiiliin kannata enää lähteä puhaltelemaan.

–Joni Lähde, Lopen valt. 1.vpj (Sdp)


perjantai 19. kesäkuuta 2015

Vastaus Into Myllymäen kutsuhuutoon



Viime viikolla Into Myllymäki tivasi Lopen Lehden yleisönosastolla kunnanvaltuutetuilta esiintuloja kuntaliitoksen suhteen.

Vastaan nyt omalta kohdaltani tähän kutsuhuutoon myös näin lehtien välityksellä (sosiaalisessa mediassa olen jo aiheesta kielteisen mielipiteeni ilmaissut aiemminkin).

     Sain kuntaliittäjän maineen jo puolustaessani viime vuoden lopulla lähtemistä kuntarakenneselvityksen toiselle kierrokselle. Näin selvityksen aiheellisena kuntien yhteistyön syventämismielessä, joka on aivan ehdotonta kuntamme selviytymisen kannalta, mikäli liitosta ei tule. Olemme vuosien tiukalla talouskurilla ja muuttovoiton avulla kyenneet pitämään taloutemme pinnalla. Vaikka emme olisi kuntarakenneselvitystä jatkaneetkaan tuolloin, se ei olisi poistanut SoTe- kuvioiden selvittelyiden jatkumista, perusturvamme siirtymistä isompiin saappaisiin, rakennusvalvonnan siirtymisestä jo ihan lain sanelemana puhumattakaan.  

      Olen luvannut jo aikanaan äänestäjilleni puolustaa itsenäistä Loppea ja aion siitä pitää kiinni myös tulevissa äänestyksissä. En kuitenkaan ymmärrä tätä tunteet edellä ja paikoin myös viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden henkilökohtaisuuksiin menevää huutelua ja räyhäämistä asian tiimoilta. Asioiden pitäisi tapella, ei ihmisten.

      Tuli liitosta tai ei, olemme haastavien aikojen edessä, olemme palveluita joutuneet itsenäisenä kuntanakin lopettamaan menneinä lähivuosina esimerkiksi kahden koulun muodossa ja pidemmällä aikavälillä yhden käden sormet eivät enää riitä lakkautettujen koulujen laskemiseen. Oma lukiommekin alkaa olemaan vaakalaudalla kun enää kourallinen nuoria näkee sen houkuttelevana vaihtoehtona lähialueen toisen asteen opiskelupaikkojen sijaan. Oikein kauas jos jossitellaan, on meiltä viety jopa rautatieyhteydet pois itsenäisenä kuntana ollessamme.

Yksityisen puolen palveluiden, esimerkiksi ravintoloiden, pankkien, kioskien, kauppojen, huoltoasemien yms. katoamiseen ei ole Lopen kunta syyllinen, vaikka nekin moni sotkee näihin keskusteluihin mukaan.  Moni myös olettaa terveyskeskuksen palveluiden olevan kiinni Lopen kunnanvaltuustosta. Loppi on kuitenkin tässäkin osassa vain maksajan roolissa. Päätäntävallan olemme antaneet Riihimäenseudun Terveyskeskuksen Kuntayhtymälle vuosia sitten, jonka hallituksessa meillä on Lopelta kolme edustajaa.

Maalamatta piruja sen suuremmin seinille tai kaivamatta verta nenästäni, pidän yhtenä huolestuttavimmista mittareista kuntamme kannalta huoltosuhteen muutoksia lähitulevaisuudessa. Huoltosuhde siis tarkoittaa lyhyesti sitä, montako työelämän ulkopuolista meillä on huollettavana sataa työssäkäyvää kohden. Vuonna 2012 Lopella suhdeluku oli 72 / 100, mutta jos kuuden vuoden päästä luvun arvioidaan olevan 83 / 100 syynä mm. suurten ikäluokkien paraikaa tapahtuva eläköityminen, voimme vain arvailla minkälaisia lisäkustannuksia kunnalle yksistään jo tällainen yli 10 % kasvu huoltosuhteessa tuo mukanaan. Maan keskiarvoihin nähden tulemme myös olemaan noin 10 % huonommassa asemassa huoltosuhdetta mitatessa. Myöskään muuttotappioksi kääntynyt pitkä nousuputki ei ainakaan paranna huoltosuhdetta, kun työikäisiä ihmisiä muuttaa pois kunnastamme.

Ymmärrän myös niitä, joille kuntaliitos on ihan sama tai heitä, jotka jopa toivovat sitä. Se makuuhuone, jossa he käyvät nukkumassa työpäivien välissä, ei liikahda metriäkään kauemmaksi oli kotikunnan nimi mikä hyvänsä. He todennäköisesti käyvät Riihimäellä töissä, käyttävät Riihimäen palveluita, esimerkiksi kirjastoa, uimalaa, urheilutaloa yms. Lapset saattavat käydä Riihimäellä ammattikoulua, Harrastavat itse tai heidän lapsensa jossain riihimäkeläisessä seurassa liikuntaa, käyvät kauppakeskuksissa kaupassa töistä tullessaan ja lähtevät ravintoloihin viikonloppuna viihteelle. Käyvät lääkärireissunsa suoraan Riihimäellä, koska ovat siinä oletuksessa, että sinne kuitenkin Lopen terveyskeskuksesta passitetaan. Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa kovimmille liitoksen vastustajille, jotka saarnaavat siitä, miksi meidän pitäisi alkaa Riihimäen velkoja liitoksen tullessa maksamaan. Riihimäen velkaantuminen on johtunut hyvin pitkälti rakentamisesta ja saneeraamisesta; koulut, jäähalli, uimala yms. joita mekin siis käytämme.

On kuitenkin myös paljon ihmisiä, joille edes Riihimäelle kulkeminen ei ole itsestään selvyys huonojen joukkoliikennemahdollisuuksien vuoksi. Heille itsenäinen Loppi ja palveluiden säilymisen takaaminen täällä on iso asia. Heidän mandaatilla minä aion äänestää itsenäisen Lopen jatkon puolesta ja kuntaliitosta vastaan. Uskon myös, että meillä on kuntienvälistä yhteistyötä syventämällä mahdollisuudet säilyttää palvelumme ja oma kuntamme. Hyvällä yhteispöhinällä ja ennakkoluulottomalla asenteella me nostamme Lopen jälleen vetovoimaiseksi paikaksi asua, elää ja harrastaa!

                                                                                         rakentavin terveisin, Joni Lähde (SDP), Kunnanvalt. 1.vpj.